“Hurmoksesta”

maaliskuu 11, 2008 at 4:37 pm (Uncategorized)


Uskonelämän voimakkaimmin ulospäinnäkyvää aikaa on uskoontulon jälkeinen hurmos, jonka kesto riippuu ainakin seurakuntayhteyden määrästä. Hurmoksessa pistetään usein vanha elämäntyyli uusiksi ja oikein “säteillään” uskoa ympäristöön. Tämä on toki hyvä asia, mutta kun hurmos haihtuu, mihin usko sitten perustuu? Valitettavan usein käy niin, että hurmoksen mukana tippuu pohja uskolta, ja ollaankin taas kiinni niissä asioissa, mistä hurmoksessa luovuttiin.
Uskovaisten tulisi käyttää “hurmosenergiansa” sanan lukemiseen ja tutkimiseen, niin että kun hurmos häviää, seistään tukevalla pohjalla, kun usko perustuu raamattuun. Jos ei tunne Jumalan sanaa ja ota sitä sydämeensä, eksyy nopeasti, mutta jos ottaa Jumalan käskyt tosissaan ja painaa ne sisimpäänsä, pysyy vahvalla kalliolla hurmoksen jälkeenkin. Siispä neuvoni kaikille hurmoksessa eläville: Lukekaa raamattua paljon, sikä vain niitä suosikkikohtia, vaan myös niitä vähän ahdistaviakin käskyjä ja tuomioita, sillä raamattu on muutakin kuin ilosanomaa.

Osoiterakenne Jätä kommentti

Keilausta ja ajatuksia suunnattomasta lahjasta.

helmikuu 3, 2008 at 1:47 pm (Miikka)

Me palasimme takaisin, me teimme sen hitaasti, mutta kuitenkin. Flow:n nettisivut alkavat vähitellen herätä henkiin ja hitaus on ollut pääasiassa allekirjoittaneen syytä, eli Miikan.

Torstaina oltiin Talissa aloittemassa keilauksella ja jatkettiin Torpetille. Kovina yllättäjinä Talissa paukuttivat Koiviston veljekset, molemmat voittaen kerran toisensa.Muiden peli olikin melko alavireistä ja jäykkää. Mutta hyvä setti oli ehdottomasti ja oli mahtavaa viskoa kuulia pitkästä aikaa.

Torpetilla uudet aallot puhalsivat: Joel vastasi minipitsoillaan tarjoiluista ja Samira vastasi lähes yksin ylistyksestä. Todella ilo oli seurata vierestä miten omasta aloitteesta Samira halusi johtaa lauluja ja Joel tarjoili. Hienoa, vastuunkantoa ja ikämuurien murtumista. Juuri se on hienoa, että kaikki saavat tehdä ja osallistua. Kiitos vielä teille molemmille.

Ylistyksen ohessa jaoin ajatuksia naisten ja miesten tärkeydestä. Toinen sukupuoli on lahjaa ja mielestäni te naiset ja tytöt täydennätte meidän vajavaisuuksiamme. Te tuotte ainakin omaan elämääni väriä ja mustavalkoinen elämä onkin paljon räikeämpi kauniimman sukupuolen ansiosta. Itse on saanut olla siunattu tyttöpuolisilla ystävillä ja siten oppia näkemään enemmän niiden lukuisten yhteisten keskustelujen ja tekemisen kautta. Sillä ei meitä luotu vain miehiksi, vaan yksinäiselle Adamille luotiin kiehtova Eeva seuraksi. He olivat samasta lihasta ja elivät yhdessä. Tuskin tämä lahja kuitenkaan on tarkoitettu vain seurusteluun, vaan siitä voi myös ammentaa mitä ihmeellisimpiä ystävyyssuhteita. Sukupuolirajoja rikkova ystävyys on lahja, josta saa olla kiitollinen ja jota toivottavasti myös Flowssa voisi mahdollisimman paljon oppia.

Osoiterakenne Jätä kommentti

Uusi syksy, kaunis syksy

syyskuu 15, 2007 at 8:58 am (Uncategorized)

Iltoja on pidetty tähän mennessä jo kolme kertaa. Jokainen ilta on ollut yllättävänkin voimallinen pienistä kokooonpanoista huolimatta. Herra on ihmeellisesti tuonut varmuutta itselle juuri tämän asian suhteen. Ei ole päässyt huolestumaan vaikka alku on ollutkin osallistujamääriltään vaihtelevaa. Raamatun lupaava Herran rauha, sitä se varmasti on.

Eilinen ilta pidettiin Krisun luona ja hyvä reissu olikin. Kokoonpano pysyi koko ajan neljässä, vaikka pientä vaihtuvuutta olikin. Illan aikana päästiin Matin ehdotuksesta koittamaan ainakin itselle uutta ylistyksen muotoa. Kuuntelimme ensin gospel kappaleen hiljaa ja sen jälkeen jaoimme kappaleesta. Mitä ajatuksia se herätti, mistä se muistutti, miten Pyhä Henki puhutteli sen kautta. Huippu kokemus, vaikka itse alkuun vierastinkin.

Juuri tällaiset asiat ovat tärkeitä solulle. On hyvä ja nautinnollista pysyä turvallisissa perinteissä, mutta uusia ideoita tulisi myös ottaa vastaan. Koska Jumalan korottamista ja ylistämistä voi tehdä todella monella tavalla. Sama pätee myös yhdessä oloon. Kavereiden kesken keksii helposti uusia vaihtoehtoja, mutta solun toiminnassa on riski pysyä liian tiukasti kaavoissa.Siksi eilinen oli mahtava ilta, että saimme maistaa jotain uutta ja ylistää herraa taas uudella tavalla.

Siunattua viikkoa teille jokaiselle, ensi viikon Flow pidetään Huopalahdessa torstaina 18.10.

Muistakaa elää.

Osoiterakenne Jätä kommentti

testi

elokuu 13, 2007 at 10:21 am (Uncategorized)

PÄLÄLpälä

Osoiterakenne Jätä kommentti

Tehdään historiaa

huhtikuu 11, 2007 at 5:51 pm (Uncategorized)

Tämän viikon torstaina on historiallinen Flow ilta. Nimittäin ensimmäistä kertaa nuorisotyömme historiassa nuoret vetää itse kokonaan illan. Kun on tarpeeksi saanut vastaanottaa Jumalan rakkautta ja hyvyyttä, niin sitä ei yksinkertaisesti voi olla laittamatta eteenpäin. Tästä on kysymys! Saamme vastaanottaa jotta voimme laittaa eteenpäin.

Rakkaus on aikaa, läsnäoloa ja toisen ihmisen kohtaamista. Kalenteristasi näkee mitä asioita ja ihmisiä rakastat sillä niiden mukaan olet kalenteroinut ajankäyttösi.

Evankeliumi välittyy parhaiten nuorelta nuorelle ja Jumalakin haluaa erityisellä tavalla käyttää juuri nuoria. Se että illassa ei ole vanhempia tiimiläisiä ei tarkoita että olisimme kadonneet näyttämöltä. Nyt on vain yksinkertaisesti aika päästää tuli valloilleen ja vain ikäänkuin puhaltaa siihen vierestä lisää paloa. Loistakoon Herran liekki sinussa kirkkaana.

Osoiterakenne Jätä kommentti

Uusia tuulia

huhtikuu 5, 2007 at 8:43 pm (Antti, Uncategorized)

Täten avaamme Miikkiksen kanssa Flown blogin uudemman kerran ja alamme kirjoittelemaan tänne juttuja elvyttääksemme yhteyttä ja jakaaksemme ajatuksia Herran armosta.

Osoiterakenne Jätä kommentti

Elämän sanoja

lokakuu 31, 2006 at 12:09 pm (Ammi)

On olemassa turhia sanoja ja jopa tuhoa aiheuttavia sanoja. Mutta myös merkityksellisiä, eheyttäviä, hoitavia, lohduttavia sanoja. Raamattu on erityinen kirja, koska se puhuu Sanasta isolla s:llä. Tällä Sanalla on meidän elämässämme ratkaiseva merkitys. Jeesus tuli lihaksi, asui meidän keskellämme ja kuoli puolestamme, jotta meillä olisi yhteys Isän kanssa ja jotta meillä olisi elämä.

Raamatun sanat ovat täynnä elämää. Lausuessamme niitä ääneen, ne rohkaisevat ja virvoittavat meitä. Sain itse kokea sitä ennen viime torstain flowta. Olin alavireinen, ei huvittanut mennä flowhun vaan hautautua kotiin. Sitten Jumala nosti mieleeni biisin, joka pohjautuu Raamatun jakeeseen: “Emme lannistu, emme masennu. Vaikka ulkoinen ihminen murtua saa, niin sisäinen voi aina uudistua. Vie mut taas sun läsnäoloosi ja vuodata sun Pyhä Henkesi…”.

Tapahtui ihme, sisälläni. Jumala virvoitti ja nosti minut kuopasta. Jumalan sanat eivät aina muuta ulkoisia olosuhteita, mutta ne voivat muuttaa meitä sisältä. Myös meidän sanoillamme on merkitystä. Raamattu sanoo, että Saatana on valehtelija ja panettelija. Jos minä valehtelen tai puhun pahaa, niin lainaan kieleni Saatanan käyttöön. Mutta jos puhun Jumalan mielen mukaisia sanoja, niin Jumala voi toimia sanojeni kautta. Rohkaista, lohduttaa, nostaa – vaikuttaa elämää. Kenelle voisin puhua tänään elämän sanoja?

Osoiterakenne Jätä kommentti

Rakkaudessa pysyminen

lokakuu 4, 2006 at 12:59 pm (Ammi, Uncategorized)

Jokunen viikko sitten meillä oli flowssa vierailemassa Marko. Hän jakoi meille ajatuksia Joh. 15. pohjalta ja ne jäivät mieleen. Jeesus sanoo olevansa viinipuu ja me olemme oksia. “Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” Kaikista olennaisinta on siis Jeesuksessa pysyminen. Silloin myöskään hedelmän tuottaminen ei ole omaa puristamista, vaan hedelmää syntyy, kun elämme lähellä Jeesusta.

Itseäni on mietityttänyt kovasti se, kun samaisessa luvussa Jeesus sanoo: “Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani.” Mikä ihana ajatus; pysyä Jeesuksen rakkaudessa. Miten se sitten tapahtuu? Jeesus jatkaa: “Jos noudatatte minun käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani”.

Jeesus antaa ymmärtää, että Hänen rakkaudessaan pysyminen on aktiivista. Kyse on siitä, että kuuntelemme Hänen tahtoaan elämässä. Silloin elämme Hänen suojeluksensa ja rakkautensa alla. Ajattelepa lasta, jolle isä tai äiti opettaa, ettei hellan levyyn saa koskea, koska se on kuuma. Vanhemmat haluavat siten suojella lastaan. Toisinaan lapset kuitenkin menevät ja kokeilevat silti. He polttavat sormensa ja oppivat ehkä sitten sitä kautta, ettei kuumaan levyyn kannata koskea. Jumalan käskyt ja Hänen tahtonsa suojelee meitä. Mikäli toimimme vastoin niitä, on siitä aina jotain seuraamuksia meidän elämässämme. Jumalan tahto meidän elämäämme varten on ihana asia. Siksi kun me teemme valintoja, miten toimimme eri elämäntilanteissa ja miten elämme, niin meidän kannattaa rukoilla viisautta ja ohjausta Jumalalta ja ottaa todesta ne asiat, joista Jumala jo sanassaan kertoo meille tahtonsa.

Toki me toimimme välillä Hänen tahtoaan vastaan. Mutta niin kuin rakastava isä tai äiti sulkee syliinsä lapsen, joka on polttanut kätensä ja lohduttaa tätä, niin samalla tavalla mekin saamme tulla rakastavan Jumalan luokse ja kokea jälleen armon ja anteeksiannon. Vaikka Jeesuksen rakkaudessa pysyminen onkin aktiivista, tietoisia valintoja, niin saamme myös levätä Hänen rakkaudessaan!!! 

Osoiterakenne Jätä kommentti

Odota Jumalaa ja syty tuleen

elokuu 17, 2006 at 3:25 pm (Antti, Uncategorized)

Mitä enemmän Jumalan kanssa viettää aikaa sitä enemmän häntä alkaa janoamaan. Muutama lomapäivä on mahdollistanut syvemmän rukoukseen keskittymisen pienen paaston kera. Vaikka itsensä kieltäminen mm. ruuan suhteen tuntuu välillä epämiellyttävältä on mahtavaa miten rukouksessa voi kokea Jumalan läheisyyttä joskus syvemmin. Itse olen saanut viime päivät kokea sitä ja tuntuu siltä että nälkäni Jumalan puoleen vain lisääntyy.

Olen rukouksessa yksinkertaisesti odottanut Jumalaa, odottanut ja odottanut ja anonut hänen kosketustaan. Raamattu lupaa että ne Jotka Herraa odottavat saavat uude voiman. Ylistyksen aikana eräässä tilaisuudessa Jumala sitten vain tuli ja kyyneleet alkoivat lentää silmistäni kun sain kokea hänen ihmeellistä rakkauttaan minua ja koko maailmaa kohtaan. Olen todella innoissani siitä mitä Jumala tulee syksyn aikana tekemään ja toivon että sinäkin voisit syttyä tuleen Jumalan kosketuksesta ja hänen odotuksestaan. Sillä kun odotat että Jumala tulisi ja sinua kohtaisi niin Hän ei mene kenenkään ohi. Tuo rakkauden kosketus muuttaa elämääsi ja saa sinut intohimoisesti rakastamaan ihmisiä ympärilläsi ja tuomaan niitä Jeesuksen luo.

Osoiterakenne 29 kommenttia

elokuu 16, 2006 at 12:55 pm (Uncategorized)

Osoiterakenne Jätä kommentti

Seuraava sivu »