Tehdään historiaa
Tämän viikon torstaina on historiallinen Flow ilta. Nimittäin ensimmäistä kertaa nuorisotyömme historiassa nuoret vetää itse kokonaan illan. Kun on tarpeeksi saanut vastaanottaa Jumalan rakkautta ja hyvyyttä, niin sitä ei yksinkertaisesti voi olla laittamatta eteenpäin. Tästä on kysymys! Saamme vastaanottaa jotta voimme laittaa eteenpäin.
Rakkaus on aikaa, läsnäoloa ja toisen ihmisen kohtaamista. Kalenteristasi näkee mitä asioita ja ihmisiä rakastat sillä niiden mukaan olet kalenteroinut ajankäyttösi.
Evankeliumi välittyy parhaiten nuorelta nuorelle ja Jumalakin haluaa erityisellä tavalla käyttää juuri nuoria. Se että illassa ei ole vanhempia tiimiläisiä ei tarkoita että olisimme kadonneet näyttämöltä. Nyt on vain yksinkertaisesti aika päästää tuli valloilleen ja vain ikäänkuin puhaltaa siihen vierestä lisää paloa. Loistakoon Herran liekki sinussa kirkkaana.